sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Melkein jopa hauskaa.

Sh, sitäpä juuri. Keksin sen muutama vuosi sitten, vasta kuukausia taaksepäin löysin netistä kaltaisiani <3 (kiitos teille, vaikka blogini ei menestyisikään, heh).

Sh:ni tuntui niin ihanalta, uudelta, jännitävältä ja vieläpä loistavalta ratkaisulta.. silloin alussa. Kunnes aloin ymmärtämään kuinka paljon se vie aikaa, rahaa ja raastaa ihmissuhteita. Toisin sanoen, kuherruskuukaudet oli ohi. Nyt alkaa jo pelottamaan kuinka paljon voimaa ja tahtoa virtuaalimaailmasta olenkaan saanut lähikuukausien aikana. Jopa niin kovan potkun takalistoon, että oma blogi pystyyn :)

Mitä sitten? Nyt murheet romukoppaan ja tukka putkella tavoitteisiin! Reilu vuosi sitten painoin n. 70 kg. Tarkkaa painoa en tiedä, koska itkin joka kerta kun olin käynyt vaa`alla. Nyt mittarissa 53 kg! Haaveena olisi kevyet 48 kg <3

Toivottavasti se vielä joskus riittäisikin. (alunperin tavoite oli 58 kg)

Nyt olen niin intopiukeena mahtavasta ideasta jonka toteutin, ettei kirjoittamisesta tule mitään :D Eli tästä blogista. Toivottavasti saan kohtalotovereita lueskelemaan jaarituksiani ja murehtimaan unelmia.

Vihdoin voin sanoa, yhdessä ne toteutetaan <3



KM kuittaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hmmhmm, munkin tavoitteeni aluksi oli just tuo samainen 48kg (tai 47, en nyt oo ihan varma), mutta jännästi tää häiriö koukuttaa jatkamaan; pystyn muutenkin samaistumaan tekstiisi lähes täysin, rupean ehdottomasti seuraamaan blogiasi!

ja peeäs. ihanaa, että pääsen seuraamaan blogiasi ihan alusta alkaen, tähän mennessä ei oo koskaan käynyt niin :)

twinkle kirjoitti...

OIjjoi, sä oot laihduttanut ihan hurjasti! Voi vitsit =)

Kia-Maria kirjoitti...

Ihen rehellisesti sanoen, on siitä jo kaks vuotta.. 12 kg lähti muutamassa kuukaudessa. onneks ne on pysyny poissa!!! :D