Nyt kadotan sit sen ainoon asian mikä pitää mut kiinni ihmisissä, normaalissa elämässä, asiassa mitä aina odotan, minkä eteen jaksan tsempata. Olla iloinen ja helvetin vihainen. Asia mihin puol tuntemattomat mut yhdistää. Luulin etten ilman sitä pärjää.
Oon siis joukkue urheilia. Jengi on mulle kaikki kaikessa. Aina oon voinu mennä sinne millä fiiliksellä vaan, eikä mua oo "hylätty". Rakastan sitä raakuutta ja mustelmia. Aina on joku huutamassa ja pakottamassa tekemään asiat paremmin. Samalla pidetään hauskaa ja tsempataan toisiamme.
Voitto, häviö, jäähy, maali. Rakastan kaikkea mitä siihen kuuluu.
Ennen sh:ta urheilu oli mun huume. En voinut montaa päivää olla treenaamatta. Nyt tuntuu että se on vasta kakkonen. Vahva siltikin, pakko saada, etsin sen varmasti jostain uudelleen. En samalla tasolla, ei yhtä vakavasti. Löydän kuitenkin.
Adrenaliini. kaipaan sinua jo nyt <3
-KM
huono päivä
15 vuotta sitten
2 kommenttia:
höps et ole ainoa :) oon tottunu..
höh en minä rupee toisten teksteistä suuttumaan :) tarpeeks suuttumista omassa elämässä.. mut sivitaan et jos mul joskus tule pakonomainen tarve angstaa ja uikuttaa jollekki ni teen sen sulle :D oijoi. mut ei tartte pelkää, emmä :) oon ihan kiltti
Lähetä kommentti