"Ethän enää kattelee niit kuvia?"

Tuntuu että poikaystävä alkaa vihata kaikkia laihoja ihmisiä :/ Seurustelun alkuaikoina se kyl sano ettei varmaan musta olis kiinnostunu jos olisin ollu lihava... ja et se tykkää yleensä hoikista tytöistä. Nyt kuulemma ei oo mitää välii minkä kokonen oon.

"Rakastan sua siitä huolimatta ja sen takia."

Jos oon itekki ihastunu ja palvon laihoja naisia, ni mitä vikaa siinä sitten on?? Ekan kerran ku jäin "kiinni", se kysy et miks kattelet tollasii kuvii? -NO NE ON KAUNIITA.

Pitkään aikaan ei mitään asiasta keskusteltu ja nyt taas...
"ethän enää?"
"en en, lopetathan sä sit pokerin pelaamisen?"

haha, tää on mulle harrastus :D

50

50kg.

mutta mutta mutta.

Oon treenannu nyt aikas hyvin! pikku lihakset älkää kadotko, tulkaa esiin! :D Ollaan lähössä matkalle, jeij! siellä pitää olla kunnossa notta kehtaa biksuissa hillua.

Nyt on hyvä olla. Paitsi päässä pyörii ruoka. Ylilyönteihin en silti sorru.


-KM kuittaa
Yritän olla vahva :/

Äiti, olenko mä sairas?

Oon yrittäny alottaa tätä tekstiä jo monta kertaa, enkä tiedä miten päin ja missä järjestyksessä näitä asoita tähän laittaisin. Anteeksi siis jos olen hieman sekava.



Olen taas löytänyt ystäviä. jeij :) Vietän siis paljon viikonloppuja muualla kuin kotipaikkakunnallani, kun moni niistä ei enää täällä asu.

Varsinainen aiheeni on nyt kuitenkin se, että olenko sairas. Onko minulla muka sh. Ystävä- juttu liittyin nyt tähän niin, että melkein joka kerta kun menemme porukalla jollekkin kaverille, ensimmäiset sanat monelta ovat mulle "oletko sä taas laihtunut?", "vitsi sähän kuihdut koko ajan". Ne sanat tuntuu niin ihanilta. Usein vähän säikähdänkin. Vähän aikaa sitten tuli paras "sul on niin ihana kroppa, kaikki vaatteet näyttää niin hyvälta sun päällä", "juteltii tos eilen X:n kanssa että sul on niin upeesti treenattu kroppa". Arvatkaa vaan mikä fiilis!! en tienny miten päin olisin ollu.

Viime vkloppuna meil oli ihan älyttömän hauskaa, mutta silti vertailin tanssilattialla itseäni muihin. En onneksi kavereihini vaan muihin porukoihin joita siellä oli. Ja ihan totta, olin laihimpia, en laihin mutta yksi niistä <3

Ei mulla mitään oo diagnosoitu. Tarkkailen kai aika paljon, ahmin, oksentelen, käytän välillä laksoja ja yritän syödä mahdollisimman terveellisesti. Treenaan älyttömiä määriä, mutta yleensä myös nautin siitä.

Siitä ei ole pitkä aika kun ensi kerran etsin lasiluurangon sivut. Silloin en edes tiennyt kuinka laiha voisinkaan haluta olla! Olin jo jäänyt koukkuun. Joka päivä käyn lukemassa sh sivuja ajatellen että se on ihan normaalia. Olen normaali, koska monet muutkin elää näin. Tästä touhusta saa yllättävän paljon sisältöä elämään :D

En mä ole sairas.

Eihän kukaan tiedä tästä.
Enkä mä laihdu, muut näkee vaan ihan kummia.

Jos luet tätä ja koet olevasi normaali...

oot jo menetetty.

Hyvästi rakkaus

Nyt kadotan sit sen ainoon asian mikä pitää mut kiinni ihmisissä, normaalissa elämässä, asiassa mitä aina odotan, minkä eteen jaksan tsempata. Olla iloinen ja helvetin vihainen. Asia mihin puol tuntemattomat mut yhdistää. Luulin etten ilman sitä pärjää.

Oon siis joukkue urheilia. Jengi on mulle kaikki kaikessa. Aina oon voinu mennä sinne millä fiiliksellä vaan, eikä mua oo "hylätty". Rakastan sitä raakuutta ja mustelmia. Aina on joku huutamassa ja pakottamassa tekemään asiat paremmin. Samalla pidetään hauskaa ja tsempataan toisiamme.

Voitto, häviö, jäähy, maali. Rakastan kaikkea mitä siihen kuuluu.

Ennen sh:ta urheilu oli mun huume. En voinut montaa päivää olla treenaamatta. Nyt tuntuu että se on vasta kakkonen. Vahva siltikin, pakko saada, etsin sen varmasti jostain uudelleen. En samalla tasolla, ei yhtä vakavasti. Löydän kuitenkin.

Adrenaliini. kaipaan sinua jo nyt <3

-KM

Oikeestaan aika iso luku...

Joo, tuota. Tätä vähän pelkäsinkin. En mä oikeestaan oo ees yhtään hoikemman näkönen vaikka nyt alle 50 kg pysynytkin. Tää ei voi olla totta. Yks ilta kattelin TAAS itteeni peilistä ja olin aivan varma että oon lihonnu ainakin 2 kg. Siitä sitten astelin vaa`alle... ja kappas siinä seisoi 49.3, eli ei mitään mihinkään suuntaan!! Pursuun vaan omassa pikku idiootti mielessäni!!

Voi helvetin perkele.

Eihän mun bmi kyl ees oo ku 18,3. Just ja just alipainonen eli järjellisen ihmisen mielestä normaali. Eikä edes joka paikassa tota lukua pidetä alipainosena. Pituuttahan mulla oli se mahtavat 164 cm. Vähän kiinnostais laihduttaa tohon 47 kg. Ainut mikä estää, on se että äiti huomaa ja huolestuu.

Oon miettiny et sit kun mennään aina ton avokkini kanssa käymään äitin luona, ni voinhan aina koittaa laittaa päälle mahd. monta kerrosta vaatteita. Nyt kun talvikin tulossa sopivasti :)

Mietinköhän vähän outoja asioita? :\


-KM kuittaa

Nätti

49kg. Varmasti olen nyt nätti <3