Hyvästi rakkaus

Nyt kadotan sit sen ainoon asian mikä pitää mut kiinni ihmisissä, normaalissa elämässä, asiassa mitä aina odotan, minkä eteen jaksan tsempata. Olla iloinen ja helvetin vihainen. Asia mihin puol tuntemattomat mut yhdistää. Luulin etten ilman sitä pärjää.

Oon siis joukkue urheilia. Jengi on mulle kaikki kaikessa. Aina oon voinu mennä sinne millä fiiliksellä vaan, eikä mua oo "hylätty". Rakastan sitä raakuutta ja mustelmia. Aina on joku huutamassa ja pakottamassa tekemään asiat paremmin. Samalla pidetään hauskaa ja tsempataan toisiamme.

Voitto, häviö, jäähy, maali. Rakastan kaikkea mitä siihen kuuluu.

Ennen sh:ta urheilu oli mun huume. En voinut montaa päivää olla treenaamatta. Nyt tuntuu että se on vasta kakkonen. Vahva siltikin, pakko saada, etsin sen varmasti jostain uudelleen. En samalla tasolla, ei yhtä vakavasti. Löydän kuitenkin.

Adrenaliini. kaipaan sinua jo nyt <3

-KM

Oikeestaan aika iso luku...

Joo, tuota. Tätä vähän pelkäsinkin. En mä oikeestaan oo ees yhtään hoikemman näkönen vaikka nyt alle 50 kg pysynytkin. Tää ei voi olla totta. Yks ilta kattelin TAAS itteeni peilistä ja olin aivan varma että oon lihonnu ainakin 2 kg. Siitä sitten astelin vaa`alle... ja kappas siinä seisoi 49.3, eli ei mitään mihinkään suuntaan!! Pursuun vaan omassa pikku idiootti mielessäni!!

Voi helvetin perkele.

Eihän mun bmi kyl ees oo ku 18,3. Just ja just alipainonen eli järjellisen ihmisen mielestä normaali. Eikä edes joka paikassa tota lukua pidetä alipainosena. Pituuttahan mulla oli se mahtavat 164 cm. Vähän kiinnostais laihduttaa tohon 47 kg. Ainut mikä estää, on se että äiti huomaa ja huolestuu.

Oon miettiny et sit kun mennään aina ton avokkini kanssa käymään äitin luona, ni voinhan aina koittaa laittaa päälle mahd. monta kerrosta vaatteita. Nyt kun talvikin tulossa sopivasti :)

Mietinköhän vähän outoja asioita? :\


-KM kuittaa